Näytän näitä muutamia töitä jotka ovat olleet kesken jokin aikaa ja toivoisin saavani kesän aikana valmiiksi, ennenkuin muutan opiskelujen perään Tanskaan. En tiedä ehdinkö miten paljon neuloa siellä mutta toivottavasti kuitenkin sille on aikansa. Aion katsoa Tanskan lankakaupat vuoden aikana, jos teillä on suositukset, ilmoitelkaa minulleki. :) Kerron siitä Tanska-muutosta enemmän myöhemmällä kirjoituksilla.
Novitan Foxi ja 7 veljestä musta huppari. Malli vanhasta Novitan lehdestä. Mallissa oli ruskea huppari, joka olisi kiva mutta musta kelpaa minulle ihan hyvin.
Pari vuotta sitten aloitettu sukka, lankana Gjestal Bris-soijavillalanka liukuva sininen. Sukan malli Sukkasillaan kirjasta.
Novita Milla harmaa langalla neulon kaulurin mutta katsotaan riittääkö toinen kerä loppuun asti, sillä en löytynyt kolmatta kerää eli en ehkä olekaa ostanut kolmatta vaikka niin luulin.
Novitan Puro kahdella eri värisävyillä neulottu lapanen, peukalo puuttui ja toinen lapanen vielä. Pidän tästä paljon. Pitkävartinen sellainen.
Ja näytän myös mitkä työt ovat ikuisuusprojektit. Näitä ovat esimerkiksi peitot/torkkupeittoja, joita virkkailen mutta eivät millään valmistu, joten ne jäävät varastoon odottamaan paluumuuttoani.
Tämä tässä on muutamia palasia kokeltu virkata. Ajattelin virkata Babette Blanketin.
Tämä peitto olen virkannut pitkään, eikä ole vieläkää valmista. Siitä tulisi sängyn päiväpeitto. Laatikossa on monta isoäidinpaloja, laitoin näkyville 2 vaihtoehtoista väriyhdistelmät. Muita värejä ei tässä käytetä. Muistaakseni noin puolet paloista on virkattu, valmiissa työssä on yhteensä yli 200 palaa. Olen aloittanut yhdistelemään valmiit isoäidinneliöt toisiinsa.
Löysin blogisi juuri ja kiinnostuin kovasti jään varmasti seurailemaan ja jos tykkäät seurailla blogeja tässä minun käsityöblogini: http://sydammellakasityot.blogspot.com
VastaaPoistaKiitos blogisi osoitteesta, kävin vilkaisemassa. Luen sitten joskus tarkemmin :)
VastaaPoista